Saatto, puupiirros kankaalle, painolaattapenkki, 2020.

Pyhän Henrikin Ekumeenisessa Taidekappelissa on 1.–29.4.2021 esillä elämän virtaavia sisältöjä luontoaihein käsitteleviä puupiirroksia ja installaatioita.

Petra Kallio

Petra Kallio

Turkulainen TaM kuvataiteilija ja taidegraafikko, muotoilija ja kultaseppä Petra Kallio käyttää taiteellisessa työskentelyssään tällä hetkellä pääasiallisesti taidegrafiikan menetelmiä. Viime vuosina hän on käyttänyt erityisesti puupiirrosta. Kallio rakentaa mielellään teoksistaan installaatioita ja esinesommitelmia, joissa painettu kuva on oleellinen osa tarinankerrontaa. Lisäksi hän tekee mm. julkista taidetta, videotaidetta ja yhteisötaidetta.

Luonnon kautta

Luonnon kautta -näyttely koostuu puupiirroslaatoin kankaalle painetuista kuvista ja niistä rakennetuista installaatioista. Näyttelyn teosten teema kulkee tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen maailman rajamailla, elämän hetkellisyydessä ja sen haurauden ihmettelyssä. Kuvien aiheet kuljettavat teemaa luonnon kuvaston kautta, ja puisin laatoin kankaille painetut kuvat ovat installoitu elämää nähneellä ja monien käsien kautta kulkeneella esineistöllä. Kallion teosten keskeisiä piirteitä ovat muoto, viiva, kontrastit, sekä eri taidegrafiikan perinteisten menetelmien yhdistäminen uusilla tavoin.

Aiheet

Kallion kuvakieli on pääasiassa esittävää tai symbolista. Taiteilija työskentelee prosessinomaisesti teemoittain, kunnes aihe itsestään lopulta muuntuu. Usein teosten aiheissa kuitenkin esiintyy luonto, ja ihmisen elämän kuvat näkyvät ikään kuin heijastuksina luonnon kautta.

Taiteilijana Kallio haluaa pohtia ja tutkia kuvin elämän mysteeriä ja sen syvintä ydintä, mutta hienovaraisin säikein, viivoin ja viilloin.

Työskentely

Petra Kallio kaivertaa painolaatan puulle, joka on teoksesta riippuen joko koivua, kirsikkaa tai tammea. Puisella painolaatalla taiteilija painaa kuvat kankaalle, paperille tai puuviilulle. Painopohjan valintaan vaikuttaa ennen kaikkea idea kokonaisuudesta, johon kuva teoksessa tulee.

Taidegrafiikassa Kalliota kiehtoo sen tekninen vaikeusaste. Kuvan tekemisen prosessi on taidegrafiikan menetelmin monivaiheinen, usein hidas ja työläs. Vasta monen työvaiheen ja käsityön jälkeen syntyy teos, lopullinen kuva, jonka onnistuminen on pitkän harjoituksen, erehdyksen sekä onnenkantamoisenkin tulos. Juuri tämä haastavuus tekee Kallion mielestä taidegrafiikasta niin mielenkiintoista, ja sen vanhojen tekniikoiden maailmasta, niin vastustamatonta.

Pyhän Henrikin Ekumeeninen Taidekappeli

Seiskarinkatu 35, 20900 Turku

avoinna: ti – ke ja pe 11 – 15, to 11 – 18:30, la – su 12 – 15

tällä hetkellä ajanvarauksella, p. 0440 550 370 tai taide.kappeli@gmail.com

www.taidekappeli.fi

Facebook & Instagram:
Taidekappeli