Porvoolaisen kuvataiteilija ja muusikko Laura Hynnisen tuoreimpia maalauksia on nähtävillä 2. – 31.3. Pyhän Henrikin Ekumeenisessa Taidekappelissa Turussa. Koronatilanteen salliessa Hynninen pitää näyttelyn viimeisenä päivänä 31.3. klo 18 Taidekappelissa konsertin, jossa hän esittää sävellyksiään harpulle ja omalle äänelleen. Konsertin toteutuminen kannattaa tarkistaa Taidekappelin nettisivuilta www.taidekappeli.fi
Laura Hynninen Uni on ohut
Laura Hynninen kertoo näyttelyn teemasta:
”Näyttelyni kuvailee yöllisiä kokemuksia; unia, unettomuutta, ahdistusta, inspiraatiota. Yöaikaan huolet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, menneisyyden salaisuudet luovat varjoja, uni ja valve sekoittuvat. Myös ideat ja oivallukset pulppuavat hillittömästi yöaikaan ja silloin levottomuus pakottaa liikkeelle. Unia vai kaikuja on yöllisten maisemien tutkielmia ja vaellusta sisäisessä metsässä.”
Maalaukset on tehty öljyvärillä ja sekatekniikalla pleksille kerroksellisuuden maksimoimiseksi.
”Ensimmäiseltä ammatiltani olen harpisti. Olen käsitellyt näyttelyn teemaa myös musiikissani, jota kuullaan näyttelykonsertissa”, Hynninen toteaa.
Taidekappeli on maaliskuussa avoinna ti – ke ja pe klo 11 – 15, to klo 11 – 18.30 ja la – su klo 12 – 15.
Seiskarinkatu 35; 20900 Turku
(02) 265 7777, +358 440 550 370
taide.kappeli@gmail.com
www.taidekappeli.fi