a729ea38-8b3e-41c1-b973-c0763c073f37-w_576_h_2000

a729ea38-8b3e-41c1-b973-c0763c073f37-w_576_h_2000

Kansallismuseo on jo toista kertaa kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma Helsinki Priden päätapahtumapaikka, Pride House, 7.-13. syyskuuta. Tapahtumaviikon teema on esikuvat. Museon ohjelmakokonaisuus julkistetaan elokuussa. Pride-viikon järjestää Helsinki Pride -yhteisö.

Helsinki Pride -tapahtumaviikko siirtyi juhannuksen jälkeiseltä viikolta syyskuulle. Kansallismuseon Pride Housessa on 7.–13.9.2020 tapahtumia koko pride-viikon ajan. Museolla järjestetään muun muassa tapahtumaviikon viralliset avajaiset, vogue ball -tapahtuma, queer-opastuksia, keskustelutilaisuuksia, näyttelyitä ja näytöksiä.

”Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus ovat arvokkainta kansallisomaisuuttamme. Pyrimme esittämään suomalaista historiaa kertoen entistä paremmin myös Suomen moninaisesta menneisyydestä. Toivon, että sateenkaariyhteisö ottaa Kansallismuseon omakseen Helsinki Pride -viikon lisäksi vuoden jokaisena päivänä”, Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila sanoo.

Helsinki Pride -viikon teema on esikuvat. Tapahtumaviikon teemalla halutaan nostaa esiin ja juhlistaa niitä arjen ja julkisuuden henkilöitä, jotka ottavat kantaa ihmisoikeuksien puolesta sekä edistävät yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Moninaisilla esikuvilla sekä samaistuttavilla tarinoilla vaikutetaan muutosta edistävästi. Teema kehottaa tarkastelemaan omaa asemaa ja toimintaa – jokainen on esikuva!

Syksyn pride-tunnelmaan voi virittäytyä jo etukäteen seuraamalla museon Facebook-sivulla sateenkaarihistoriaa ja representaation merkitystä käsittelevää Äärellä-keskustelua keskiviikkona 24.6. klo 14:

https://www.kansallismuseo.fi/fi/tapahtumat/aarella-keskustelusarja

Kansallismuseon YouTube-tilillä tutustumalla moninaisuuden menneisyyttä ja historiallisia esikuvia käsittelevään videoon: https://www.youtube.com/watch?v=_NlCjz3wHLM&feature=youtu.be

Syyskuun pride-viikon ohjelma julkistetaan elokuussa.

Sateenkaarilippu nostetaan Kansallismuseon salkoon sekä alkuperäisen pride-viikon kunniaksi juhannuksen jälkeiseksi viikoksi että Helsinki Pride -viikon ajaksi syksyllä.