Vuojoen Kartano 180v – hetkiä
26.7.–6.8.2016 Porin kirjasto
Vuojoen Kartanon 180-vuotisjuhlavuoden iloksi Vuojoen Kartano saapuu Poriin. Porin kirjaston aulagalleriaan avautuu Vuojoki-aiheisista valokuvista koostuva näyttely 26.7.2016
Vuojokisäätiö julkaisi vuonna 2014 viipyilevän kauniin kuvateoksen Vuojoen kartanosta. Porin kirjaston aulagalleriassa nähdään valokuvasuurennoksia Kartanon vuosi – kirjasta. Kuvat itsessään ovat hetkiä, tunnelmia, yksityiskohtia eri vuodenajoilta. Valokuvat ovat porilaisen valokuvaajan Jussi Partasen kamerasta ja nyt esille asetetun näyttelykokonaisuuden kuvat ovat myös hänen valitsemiaan. Partanen taltioi näkymiä Vuojoen kartanomiljöössä vuosien 2011–2012 kuluessa.
Valokuvavedosten rinnalla on nähtävänä Vuojoen kartanoon liittyviä julkaisuja Porin kirjaston kokoelmista.
Vuojoen Kartano lyhyesti:
Vuojoen kartano lukeutuu Suomen kauneimpiin empirekartanoihin, sekä kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaimpiin kokonaisuuksiin. Kartano mainitaan jo 1500-luvun lopulle ajoittuvissa asiakirjoissa. Nykyinen arkkitehti C.L. Engelin suunnittelema kartano valmistui vuonna 1836, jolloin sitä isännöi Suomen rikkaimpiin miehiin kuuluva ruukinpatruuna Lars Magnus Björkenheim. Kartano oli suuri työllistäjä: isäntäperheen ja palkollisten lisäksi käytettävissä oli 40 talonpojan ja 90 torpparin työpanos. Kartanon maapinta-ala oli tuolloin noin 15 000 hehtaaria ja sen navetoissa kasvatettiin parhaimmillaan 250 nautaa. Talvipuutarhan eli Orangerian erikoisuutena olivat 1800-luvulla kenties maailman pohjoisimmat satoa tuottavat ananas- ja persikkaviljelmät.
Monien vaiheiden jälkeen Emil Cedercreutzin isovanhempien kotikartanona tunnettu Vuojoki päätyi Eurajoen kunnalle 1930-luvulla. 2000-luvulla alkoi kartanon kolmas elämä, kun se restauroitiin Eurajoen kunnan ja Posiva Oy:n toimesta arvoiseensa käyttöön kokous-, koulutus- ja kulttuurikeskukseksi.
Eurajoella sijaitsevan kartanon yleishyödyllistä nykytoimintaa kehittää Vuojokisäätiö ja ympärivuotisia ravintola- ja majoituspalveluita tuottaa Ravintola Wuojoki. Kartanolla järjestetään ympäri vuoden tapahtumia, näyttelyitä ja konsertteja. Kartano on myös suosittu kokous-, koulutus- ja yksityisjuhlien pitopaikka. Vuojoen kartanon rakennuskokonaisuus tulee täyttäneeksi tänä vuonna 180 vuotta.
Vuojoen Kartano, Kartanontie 28, 27100 Eurajoki. www.vuojoki.fi
Vuojoen Kartano 180v – hetkiä -näyttely on avoinna Porin kirjaston aukioloaikoina. Vapaa pääsy.
Osoite:
Porin kirjasto, Gallen-Kallelankatu 12, 28100 Pori
aukioloajat: ma-pe 9–19, la 9–15, su suljettu