Home » Nuutajärven Galleria Osuuskunta » WHY NOT – FINNISH AMERICAN ART GLASS: Ennennäkemättömän laaja uuden lasitaiteen näyttely Nuutajärven Lasikylässä

WHY NOT – FINNISH AMERICAN ART GLASS: Ennennäkemättömän laaja uuden lasitaiteen näyttely Nuutajärven Lasikylässä

Marika Kinnunen yksityiskohta teoksesta

Nuutajärvellä, Urjalassa, järjestettävä uuden lasitaiteen näyttely esittelee tänä kesänä poikkeuksellisen laajasti suomalaisia lasintekijöitä. Näyttelyyn osallistuu 27 taiteilijaa ja näyttely levittäytyy ympäri kulttuurihistoriallisestikin merkittävää Nuutajärven Lasikylää. Kansainvälisen ulottuvuuden näyttelyyn tuo Nuutajärvellä työskennellyt Fulbright-stipendiaatti, yhdysvaltalainen taiteilija Jonathan Capps.

Näyttelyyn on kutsuttu suomalaisia taiteilijoita, muotoilijoita ja lasinpuhaltajia, jotka työskentelevät kuuman lasin parissa ja joilla on ollut uransa aikana jokin yhteys Nuutajärveen. Jonathan Capps on tehnyt tiivistä yhteistyötä suomalaisten lasintekijöiden kanssa toimien monessa eri roolissa niin teosten ideoinnissa ja valmistuksessa kuin myös näyttelyn toteuttamisessa.

Näyttelyn nimi kumpuaa kysymyksistä, ihmetyksistä ja vieraista tekniikoista kahden erilaisen taiteilijan kohdatessa. Kun ensin kummastellaan voiko jotakin tehdä, päädytään toteamaan miksi ei voisi “why not”. Näistä kohtaamisista on syntynyt ennakkoluulotonta yhteistyötä, jonka tulokset ovat esillä koko kesän ajan.

Näyttelyssä ovat mukana: Jonathan Capps, Henni Eliala, Alma Jantunen, Marika Kinnunen, Otto Koivuranta, Teemu Kylvö, Kaappo Lähdesmäki, Camilla Moberg, Jonas Paajanen, Anu Penttinen, Ritva-Liisa Pohjalainen, Heikki Punkari, Paula Pääkkönen, Johannes Rantasalo, Kimmo Reinikka, Helmi Remes, Gina Salaris, Jenni Salminen, Markku Salo, Johanna Smith, Jenni Sorsa, Lea Swantz, Kirsti Taiviola, Antti Torstensson, Milla Vaahtera, Aada Vainio ja Heikki Viinikainen.

Why Not – Finnish American Art Glass -näyttely on avoinna 31.5.–1.9.2019 ma–su klo 11–16. Näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy.

Juhannuksen poikkeusavoinnaoloajat: Juhannusaattona perjantaina 21.6. näyttelyn yksi tila (Red Brick Gallery) on suljettu, muilta osin näyttely on avoinna klo 11–15. Juhannuspäivänä lauantaina 22.6. näyttely on avoinna klo 12–16.

Näyttelyn järjestää Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO yhteistyössä taiteilija Jonathan Cappsin kanssa. Osuuskunnan tavoitteena on vahvistaa Nuutajärven asemaa uuden taidelasin keskuksena sekä edistää korkeatasoisen, suomalaisen ja ennen kaikkea nuutajärveläisen taidekäsityön tunnettuutta.

Nuutajärven Galleria Osuuskunta

NuGO Shop

puh: 0440396511

lasigalleria@gmail.com

Pruukinraitti 15

31160 Nuutajärvi

www.nugo.fi

www.nuutajarvi.fi

www.jonathancapps.com

Facebook: Nuutajärven Lasikylä – Nuutajärvi Glass Village ja NuGO

Instagram: Nuutajärvi Summer Exhibition