Home » Uncategorized » Museoiden pääsymaksutulot vahvassa kasvussa

Museoiden pääsymaksutulot vahvassa kasvussa

Museoviraston juuri julkaisema Museotilasto 2016 kertoo museoiden näyttelytoiminnan olevan vahvassa kasvussa myös pääsymaksutulojen osalta. Aikaisemmin julkaistujen tietojen mukaan museoiden kävijämäärä nousi vuonna 2016 miljoonalla asiakkaalla. Museoiden pääsymaksujen nousu puolestaan oli 5,1 miljoonaa euroa.

Kävijätulo nousi suhteellisesti kävijämäärää enemmän. Kävijämäärän kasvu oli 18 % ja kävijätulojen kasvu oli 35 %. Yksittäisen pääsylipun osalta keskitulo nousi 5,40 eurosta 6 euroon.

museokaynnit

Pääsymaksutulojen nousu oli poikkeuksellisen suurta. Suurin yksittäinen selittäjä kehitykselle on Museokortin saama suosio. Merkittävää on myös, että pääsymaksutulot nousivat yli miljoona euroa enemmän kuin Museokorttijärjestelmä tuotti tuloja suoraan museoille. Suurimpia yksittäisiä sisällöllisiä ja taloudellisia menestyksiä olivat Kansallismuseon (+0,6 M€), Helsingin taidemuseo HAMin (+0,9 M€) ja Kansallisgallerian näyttelyt (+1,4 M€).

”On todella hienoa, että kasvaneet kävijämäärät näkyvät myönteisesti myös museoiden taloudessa. Samalla on tärkeää, että taloudellinen kynnys museopalvelujen käyttämiseen on pystytty pitämään matalana julkisen rahoituksen vähenemisestä huolimatta. Tämä näkyy siinä, että myös ilmaisten kävijöiden määrä kasvoi”, toteaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Kävijämäärien nousu vauhditti myös museokauppaa, mutta ei samassa suhteessa kuin pääsymaksutuloja. Museokauppa- ja palvelutulot kasvoivat 4 %. Tämän tulovirran vahvistamiseen on selkeä tarve, ja Suomen museoliitto onkin käynnistämässä näyttelyjen sisällöllisen kehittämisen rinnalle hanketta, jonka tavoitteena on museokauppoihin liittyvän osaamisen vahvistaminen.

Museotilasto on nähtävissä kokonaisuudessaan osoitteessa www.museotilasto.fi. Talouslukujen lisäksi tilasto kertoo myös museoiden toiminnallisten lukujen kehittymisen muun muassa kokoelmakartuntojen ja työntekijämäärien osalta.